KENTTÄ SULJETAAN KYLMÄN SÄÄTILAN JOHDOSTA. AVATAAN UUDELLEEN LA 10.5. KLO 09.00

Viime päivien kylmät säät ovat aiheuttaneet ongelmia greeneille ja isompien vahinkojen välttämiseksi greenit harsotetaan ja kenttä suljetaan pois käytöstä.

Kenttä avataan uudelleen käyttöön lauantaina 10.5. klo 09.00 alkaen.

Par3 kenttä pidetään auki.

Pahoittelemme tilannetta, mutta hyväkuntoisen kenttäkauden varmistamiseksi joudumme tekemään tämän toimenpiteen.


Kenttämestarin katsaus 7.5

Vaikean, jäisen talven jäljiltä pääsimme aloittamaan kenttätyöt huhtikuun alusta. Griinit olivat säilyneet odotuksia paremmin ja harsojen alla vajaan kuukauden olleena tilanne oli jopa loistava. Kenttä avattiin vapuksi, mutta vapun seudun kylmät ja kuivat kelit aiheuttivat viheriöille massiivisen stressireaktion ja heinä reagoi siihen voimakkaasti. Olemme tehneet töitä lievittääksemme vahinkoja ruiskutuksilla, ja nyt tätä kirjoittaessani laitamme vielä hetkeksi harsot päälle, suojaamaan tuulikuivumiselta sekä pakkasöiltä. Toivottavasti lämpötilat saadaan pikaisesti ylös, jotta viheriöt toipuisivat kylmästä jaksosta.
Väylien sekä tiiauspaikkojen osalta jäät tekivät suurta vahinkoa talven aikana, ja ne tulevat vaatimaan laajoja kylvöjä kevään aikana. Kylvöt aloitetaan heti, kun sää siihen sallii. Tällä hetkellä maan lämpötila on neljän, viiden asteen luokkaa, eikä ilman sen lämpimämpää, joten vielä joudumme odottelemaan.